Opetus

Vuoden opettaja 2019: Tarvitaan uskallusta epäonnistua

Olen kaksi edellistä Dimensio-lehden artikkeliani otsikoinut seuraavasti: Käänteisessä oppimisessa on kyse oppimisen ongelmiin puuttumisesta ja Arviointi apuna oppimiskulttuurin rakentamisessa. Tässä artikkelissa kiteytän edellisten sanomaa julkaisemalla tekstin, joka on väännetty rautalangasta ja osittain aiemmin julkaistu blogissani ”Taistelussa tasapäistämistä vastaan” (mrstoivola.puheenvuoro.uusisuomi.fi). Tämä blogi ei ole opettajia varten. Se on ensisijaisesti vanhempia varten sekä heitä varten, jotka tekevät päätöksiä siitä, mihin koulumaailma on menossa. Kärjistän rankasti, jotta viesti menisi perille. Tämä on tosin paljon pyydetty, koska käsittelemäni asiat ovat vaikeita ja sellaisia, joihin liittyy vahva tunnelataus.

Annan kaksi esimerkkiä matematiikan opettamisesta ja sen arvioinnista: toisessa opettaja näkee oppilaat onnistujina ja epäonnistujina, toisessa vain epäonnistujina. Asenne vaikuttaa mahdollisuuksiimme elämässä enemmän kuin lahjakkuus tai luonteenpiirteet, toteaa Carol Dweck, jonka 30 vuoden aikana tekemiin tutkimuksiin esimerkkitapaukset pohjaan.

Dweckin mukaan on olemassa kaksi ajatusmallia: kasvun ajattelumalli (growth mindset) ja jumiutunut ajattelumalli (fixed mindset). Ensimmäisen ajattelumallin omaava henkilö uskoo, että voi kehittää taitojaan lähes loputtomasti. Hän pitää oppimisen haasteista ja näkee epäonnistumiset mahdollisuutena kehittyä. Jälkimmäisen ajattelumallin omaava henkilö on syntynyt lahjakkaaksi ja älykkääksi. Se kumpi ajatusmalli ottaa oppilaasta vallan, on vahvasti yhteydessä siihen, kuinka vanhemmat ja koulu ensimmäisestä luokasta lähtien hänen tekemisiään arvottavat. Määrittävin tekijä on se, saako lapsena kiitosta yrittämisestä ja sinnikkyydestä vai lahjakkuudesta ja älystä.

Ennen kouluikää matematiikka on osa lapsen normaalia ajattelua ja kehittymistä

Vaikka matematiikka on osa normaalia lapsen ajattelua ja kehitystä, kaikki lapset eivät spontaanisti osoita kiinnostusta lukumääriin. Tästä seuraa, että ensimmäisen kouluvuoden alkaessa lasten matemaattisissa valmiuksissa on suuria eroja.

Siinä missä toinen kolmevuotias lapsi tasan tarkkaan tietää, kuinka monta nappia hänen villapaidassaan on, ei toinen lapsi yksinkertaisesti ole kiinnostunut nappien lukumäärästä. Hän saattaa ennemminkin viehättyä nappien muodosta ja väristä, jos ne nyt ylipäätään ovat millään muotoa merkityksellisiä. Ensimmäinen lapsi, joka näkee matematiikan osana maailmaa, tulee kiinnostuksensa kautta hankkineeksi suuren määrän monipuolista harjoitusta lukumääristä. Jälkimmäisellä lapsella tämä harjoitus jää hankkimatta, koska luontaista kiinnostusta ei ole.

Turun yliopiston SFON (Spontaneus Focusing On Numerosity) -tutkimukset paljastavat kuinka pienten lasten spontaani huomion kiinnittäminen lukumääriin on vahvasti yhteydessä lasten varhaisten matemaattisten taitojen kehitykseen ja ennustaa useiden vuosien ajan myöhempää matematiikan osaamista koulussa. Alle kouluikäisenä kiinnitetty huomio ympäristössä esiintyvien lukumäärien ja asioiden suhteisiin puolestaan ennustaa murto- ja desimaalilukujen osaamista kolmannelta viidenteen luokkaan asti.

Miltä ennen kouluikää hankittu osaaminen näyttäytyy luokassa?

Sekä opettaja A että B tiedostavat suuret erot lasten matemaattisissa valmiuksissa ensimmäisen luokan alkaessa. Opettaja A lohduttautuu ajatuksella, että ongelma saadaan ensimmäisien vuosien aikana tasoittumaan. Tätä tavoitta kohti matkatessaan luokan A opettaja pitää huolen, että oppilaille opetetaan vain ja ainoastaan vuosiluokkaan sidotut matematiikan asiasisällöt. Tämä on kaikin puolin muutenkin suotavaa, koska toisin toimiessa saattaisi luokan perintönä saava opettaja vetää niin sanotusti herneen nenäänsä. Opettaja A pitää ensiarvoisen tärkeänä, että oppilaat oppivat ajattelemaan matemaattisesti oikein. Vaikka tavoite on toki kannatettava, sen hinta saattaa olla kova.

Opettajan demonstroima ennalta suunniteltu mekaaninen toiminta ilman vääriä askeleita etäännyttää oppilaat siitä matematiikasta, joka lapsena oli ihmeellistä ja merkityksellistä. Matematiikka muuttuu kyvyksi muistaa, miten kussakin tilanteessa tulee toimia ja kyvyksi valita kulloiseenkin tilanteeseen sopiva laskutapa. Matematiikka irtautuu todellisuudesta ja siitä on vaarana tulla jotain, jota ei kannata itse yrittää ymmärtää, ettei oppisi ajattelemaan matemaattisesti väärin. Opettajan pyrkimys kaventaa luokan sisällä vallitsevia osaamiseroja johtaa väistämättä tilanteeseen, jossa aina ensimmäisestä luokasta lähtien osa oppilaista ei opi matematiikan oppitunneilla mitään. Heille kaikki näyttäytyy joko ennestään tuttuna tai liian vaikeana ymmärrettäväksi. Tiedostamattaan opettaja edistää sellaisen mielikuvan syntymistä, että matikkapää olisi lahja, jonka kanssa osa oppilaista on syntynyt ja osa ei. Lahjan saaneiden ei tarvitse ponnistella osaamisensa eteen. Viimeistään ensimmäinen summatiivinen koe sinetöi kahtiajaon onnistujiin ja epäonnistujiin, lahjakkaisiin ja lahjattomiin.

Luokan B opettajalle oppilaiden väliset osaamiserot eivät ole ongelma. Hän pyrkii katsomaan oppimista jokaisen oppilaan edellytysten kannalta, ei samana kaikille. Hänen toimintansa ensisijainen tavoite on, että kaikkien kohdalla toteutuu oikeus oppimiseen. Opettajalla B on käytössä useita erilaisia tapoja mitata ja todentaa osaamista. Mittareista nappivalinta on se, joka osoittaa kohdan, johon oppilaan tulee harjoittelu kohdistaa tullakseen vielä paremmaksi.

Luokan B opettaja perustaa arviointinsa ensisijaisesti sekä formaaliin että informaaliin formatiiviseen arviointiin, joilla autetaan oppimista. Formaalissa arvioinnissa on kyse ennalta suunnitellusta mittaustapahtumasta, josta tieto on lähtenyt myös oppilaan vanhemmille. Informaalissa arvioinnissa on puolestaan kyse niin sanotusta lennosta tapahtuvasta arvioinnista. Se perustuu ajatukseen, että luokassa on jatkuvasti vuorovaikutustilanteita, joiden avulla voidaan hankkia tietoa siitä, millä tasolla oppilaan osaaminen on. Informaalista formatiivisesta arvioinnista on kyse kuitenkin vasta silloin, kun saadut tiedot ohjaavat tulevaa toimintaa.

Epäonnistumiset ovat välttämättömiä oppimiselle

Opettaja B pakottaa oppilaita katsomaan oppimistaan growth minset -mallin kautta ja ymmärtämään, että epäonnistumiset ovat välttämättömiä oppimiselle. ”Jos ei epäonnistuta, ei olla oppimassa vaan osaamassa”, kuuluu luokan motto. Saadessaan tasoistaan haastetta kasvun ajattelutavan omaavat oppilaat tukevat oppimismyönteisen oppimisilmapiirin muodostumista luokkaan. He näyttävät esimerkillään muille, mitä on matematiikan oppiminen. Se on ennen kaikkea intoa haastaa itseään, uskallusta epäonnistua ja kykyä vastaanottaa apua.

Opettaja A antaa fixed mindset -ajattelumallin vallata jalansijaa luokastaan. Ajattelumalli on sekä yksilön itsensä kannalta, että oppivan yhteisön muodostumisen kannalta ongelmallinen. Vaikka suorituskeskeisyyttä ja myönteisen palautteen kaipuuta omasta kyvykkyydestään voidaan pitää oppimista edistävinä tekijöinä, jumiutuneen ajattelumallin omaava oppilas ei edistä oppimismyönteisen ilmapiirin rakentumista luokkaan. Koska oppilas ei siedä vastoinkäymisiä, hän välttää tilanteita, jotka voivat johtaa epäonnistumiseen. Jos oppilas saa eteensä tehtävän, jonka hän kokee haastavaksi samalla tietäen, että kukaan muu tuskin tulee onnistumaan tehtävässä, hän on valmis yrittämään. Oppilaan valmius yrittämiseen kuitenkin katoaa, jos vaarana on, että hän itse epäonnistuu ja muut onnistuvat. Turvallisempaa oppilaan imagon säilyttämisen kannalta on olla yksinkertaisesti yrittämättä ja heittäytyä laiskaksi. Laiskuus on valinta, ei osoitus taitamattomuudesta. Ikävä kyllä valinta kostautuu viimeistään lukiossa, jossa lahjakkaaksi syntyminen ei yksinkertaisesti enää riitä opinnoissa menestymiseen.

Vaikka ajattelumallit omaksutaan hyvin nuorena, lohduttavaa on, että jokainen voi milloin tahansa alkaa tietoisesti suuntautumaan omaa ajatteluaan growth mindset -ajattelumallin puolelle. Opettajan kannalta tilanne ei ole koskaan lohduton, eikä koskaan ole liian myöhäistä oppia arvostamaan virheitä. Ehkä virheiden arvostus tuo mukana myös rohkeutta säilyttää lapsen kyky nähdä maailma matemaattisen kauniina.

Lähteet:

Dweck, C. (2016). Mindset: menestymisen psykologia. suomentanut Viisas Elämä Oy

Minna M. Hannulan väitöskirja 2005 ”Spontaani huomionkiinnittäminen lukumääriin varhaisten matemaattisten taitojen kehityksessä”

McMullenin väitöskirja 2014 ”Spontaneous Focusing on Quantitative Relations and the Development of Rational Number Conceptual Knowledge” (Spontaani huomionkiinnittäminen määrällisiin suhteisiin ja rationaalilukukäsitteen kehittyminen)

http://mrstoivola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

 

Marika Toivola
FM, tohtorikoulutettava
Helsingin Yliopisto
mrstoivola(ät)gmail.com

Print Friendly, PDF & Email
Takaisin etusivulle