Matematiikan harrastaminen ja EGMO 2020 kahden kisaajan silmin

Euroopan tyttöjen matematiikkaolympialaiset eli EGMO on keväisin järjestettävä kansainvälinen kilpailu, joka järjestettiin tänä vuonna jo yhdeksättä kertaa. Kilpailupaikkana oli alun perin Alankomaat, Egmond aan Zee. Tämänkertainen EGMO järjestettiin poikkeuksellisesti ensimmäistä kertaa etäkisoina vallitsevan tilanteen vuoksi. Kilpailuihin osallistui 204 kilpailijaa 53 eri maasta. Suomen kilpailijat olivat Idaliina Kuusisto, Ulrika Kaara, Veera Nurmela ja Anni Tapionlinna. Suomesta kilpailuun voi päästä matematiikkavalmennukseen aktiivisesti osallistumalla.

EGMO on viikon ajan kestävä kilpailutapahtuma, mutta itse kokeita on kahtena päivänä. Kumpikin koe kestää neljä ja puoli tuntia ja sisältää 3 tehtävää. Tänä vuonna tehtävät olivat hieman hankalampia edellisvuosiin verrattuna, mutta silti hyvin mielenkiintoista pohdittavaa.

Tässä kerromme kahden kilpailijan kokemuksia kilpailusta ja matematiikassa valmentautumisesta.

Tieni Valmennukseen

Anni Tapionlinna, Tapiolan Koulu

Olen Anni Tapionlinna ja olen tällä hetkellä Tapiolan koulussa yhdeksännellä vuosiluokalla.

Olen aina pitänyt matematiikasta ja ollut hyvä siinä. Kuudennella luokalla Espoossa järjestettiin kuudesluokkalaisille Matikkamestari niminen kilpailu. Pääsin siinä finaaliin ja tästä seikkailuni kilpailumatematiikan parissa pääsi alkamaan.

Valmennukseen päädyin kahdeksannen luokan puolessa välissä, kun menestyin MAOL:in järjestämässä peruskoululle tarkoitetussa kilpailussa ja sain kutsun valmennukseen. Oli todella ihanaa kuulla, että matematiikassa voi kisata ja sitä varten järjestetään valmennusta. Olenkin käynyt aktiivisesti yli vuoden ajan Päivölässä järjestettävissä valmennustapahtumissa.

Olin Suomen tämän vuoden EGMO joukkueen nuorin ja itse asiassa todella yllättynyt, kun kuulin että minut valittiin mukaan tähän kilpailuun. Kuullessani, että EGMO järjestetään etänä, olin hieman surullinen, etten päässyt tutustumaan Alankomaihin. Kisa oli kuitenkin järjestetty hyvin ja erilaisia tapahtumiakin löytyi. Osallistuin esimerkiksi Nail Art -tapahtumaan, jossa tarkoituksena oli tehdä matematiikka tai EGMO aiheiset kynnet.

Harjoittelin kilpailuun todella paljon. Varsinkin viimeisinä päivinä ennen kilpailua luin todella paljon vielä vanhoja tehtäviä sekä teoriaa läpi. Kisapäivän aamuna kertasin vielä varmuuden vuoksi joitain lauseita ja lemmoja.

Itse kilpailun pääsin kisaamaan koululleni, joka oli miltei tyhjä. Sain luokkahuoneen, jossa tein kaksipäiväisen kokeen matematiikan opettajani valvomana. Kisa meni mielestäni hyvin ensimmäiseksi kerraksi.

Varsinaisen kilpailumatematiikan lisäksi olen suorittanut jo lukion oppimäärään kuuluvia pitkän matematiikan kursseja. Tällä hetkellä olen suorittanut viisi tehden niitä peruskoulun matematiikan ohella. Tavoitteenani olisi saada vielä muutama ennen lukion alkua.

Eniten motivaatiota matematiikan opetteluun antaa se, kun huomaa oikeasti kehittyneensä ja ymmärtäneensä asioita. Uutta opittavaa löytyy aina ja se ylläpitää mielenkiintoa matematiikkaan.

Uusien taitojen lisäksi olen saanut valmennuksesta monia uusia ystäviä ja tuttavuuksia. Olen myös saanut valmennuksesta niin läheisiä ystäviä, joiden kanssa puhun ja tapaan myös valmennuksen ulkopuolella.

Olen oppinut näinkin lyhyessä ajassa valmennuksessa todella paljon enemmän kuin olin aloittaessani uskonut mahdolliseksi. On kuitenkin vielä paljon opittavaa, joten aion jatkaa valmennuksessa mahdollisimman pitkään ja yrittää oppia mahdollisimman paljon.

Anni Tapionlinna
 
 
Etäkisatunnelmia

Veera Nurmela, Kuopion Klassillinen lukio

Olen lukion toisella vuosiluokalla ja ollut valmennuksessa jo kolmen ja puolen vuoden ajan. Tämänvuotinen EGMO oli minulle kolmas, mutta monin tavoin erilainen verrattuna aiempiin kilpailuihin. Kilpailuiden etänä pitäminen oli mielestäni hyvä asia, koska kilpailut pystyttiin kuitenkin poikkeusolosuhteissa järjestämään.

EGMO oli kotona tehtynä oma kokemuksensa. Aiempina vuosina kilpailu oli tehty suuressa, ylioppilaskoesalia muistuttavassa tilassa. Nyt tein kilpailun kotona vanhempani valvomana työpöydän luona. Tunne ennen kokeen alkua oli kuitenkin aivan samanlainen, kuin aikaisemmin; odotusta, jännitystä ja intoa kilpailun koitosta. Itse kilpailutilanne sujui molempina kilpailupäivinä tuttuun tapaan: neljä ja puoli tuntia ei tehtäviin syventyessä tuntunut lainkaan pitkältä ajalta.

Kilpailumatematiikassa olen tutustunut moniin matematiikasta kiinnostuneisiin nuoriin. Vaikka EGMO:a ei järjestettykään suunnitelmien mukaisesti Alankomaissa, pystyi muihin kilpailijoihin tutustumaan chatin ja erilaisten aktiviteettien myötä. Kilpailun matematiikka oli mielenkiintoista ja tapahtuma mieleen jäävä. Jäin kaipaamaan kanssakilpailijoiden kohtaamista kasvokkain ja kohdemaan sekä sen kulttuuriin yhdessä perehtymistä.

Matematiikan opiskelu ja kilpailuihin valmentautuminen on mielestäni ollut erittäin mukavaa. Valmentautuessa olen ratkonut ja miettinyt vanhoja kisatehtäviä sekä opetellut erilaisia teoreemia. Kilpailuihin valmentautuminen on kehittänyt matemaattista ajatteluani. Valmentautuessa antoisaa on se, että oman kehityksen voi huomata hyvin tehtäviä ratkoessa. Oivallukset ja vaikeamman ongelman ratkaisun keksiminen ovat kannustavia ja motivoivia hetkiä. Tärkeää itselleni on ollut aina kilpailuista oppiminen, niihin osallistuminen ja haastavien tehtävien pohtiminen.

Onneksi minulla on vielä yhden vuoden ajan mahdollista osallistua matematiikan valmennus- ja kilpailutoimintaan. Haluan kehittyä matematiikan taidossani ja olla mukana kamppailemassa kilpailutehtävien parissa. Toivon myös pystyväni hyödyntämään matematiikkaa tulevaisuuden opinnoissani ja ammatissani.

Kilpailutehtävät:

https://www.egmo.org/egmos/egmo9/paper-day1-Finnish.pdf
https://www.egmo.org/egmos/egmo9/paper-day2-Finnish.pdf

Kirjoittajat