Opetus

Kuinka paljon vettä virtaa Kyrönjoessa? – Pohdintoja ilmiöpohjaisesta esiopetuksesta

Neljä- ja viisivuotiaat leikkivät kesäpäivänä hiekkalaatikolla. On rakennettu koteja, peltoja, teitä, ojia ja siltoja. Sitten kaivetaan Kyrönjoki. ”Me tarvitaan tähän Kyrönjokeen vettä.”, kuului vaatimus. ”Mitä luulette, pysyyköhän siinä vesi.” kasvattaja empii. ”No kato ny! Pysyy!” Neljävuotias viittaa käsillään turhautuneena päiväkodin pihan vieressä virtaavaan Kyrönjokeen. Kasvattaja päättää ryhtyä leikkiin mukaan ja ottaa kaksi isoa kastelukannua: ”Paljon vai vähän vettä?” Nelivuotiaan mielestä kysymys on hölmö. Eikö aikuinen näe, että Kyrönjoessa on aika paljon vettä. Vettä haetaan ja kaadetaan lasten kaivamaan jokeen. Ennen kaatamista kasvattaja kysyy kuitenkin: ”Mitä luulette, imeytyykö vesi hiekkaan vai ei?” Lasten mielestä ei (tietenkään) imeydy. Vettä kaadetaan paljon, mutta kaikki näkevät, että vesi imeytyy lähes välittömästi. Se on lapsista aika hämmentävää. ”Keksittekö syitä, miksi vesi imeytyi?” Kysyy kasvattaja. Hän sai kolme selitystä: ensinnäkin, vesi Kyrönjoessa on merivettä, merivesi ei imeydy. Toisen selityksen mukaan, joen pohjalla on isoja kiviä niin paljon, vesi ei imeydy kivien läpi. Kolmas versio oli, että vettä on niin paljon ja se virtaa niin kovaa vauhtia, että se ei ehdi imeytyä.

Hannu Korhonen kirjoitti Dimensioon (11.6.20) artikkelin Matematiikkaa ja taidetta opettajille. Se inspiroi minua kirjoittamaan ilmiöpohjaisesta luonnontieteiden tutkimisesta esiopetuksessa ja teemasuunnittelusta. Esimerkin lapset olivat varhaiskasvatusikäisiä. Heillä oli jonkinlaista kokemusta luonnonlaeista; merivesi kelluttaa, kivet ovat kiinteää ainetta ja nopeus vaikuttaa aineiden käyttäytymiseen. Esiopetusikäisien ajatusmaailmassa pystytään jo abstraktimpaan ajatteluun, voidaan esittää tarkempia hypoteeseja, testata niitä, pohtia syitä ja seurauksia.

Lapsi on aktiivinen oppija

Vuonna 2014 voimaan tullut Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet pohjautuu hyvin pitkälle oppimiskäsitykseen, että lapsi on itse aktiivinen oppija. Tämä tarkoittaa lyhyesti: tekemällä oppii. Leikki on vahvasti läsnä myös opetusmenetelmänä. Sisäinen motivaatio on usein avainsana oppimiseen, esiopetuksessa tämä tarkoittaa oppimiskokonaisuuksien mielekkyyttä lapsen kannalta. Alussa olevan esimerkin hypoteeseja tulisi testata lasten kanssa ja muistaa, että prosessi lasten kanssa on tärkeämpi kuin lopputulos. Esiopetuksessa ei myöskään arvioida lasta tai lapsen osaamista, vaan arviointi keskittyy prosessiin toimintana sekä oppimisympäristöön.

Myös kirjallisuus voi toimia tutkimuksen innoittajana

Esiopetuksessa tehtiin kellumiskokeita: oltiin luettu Roald Dahlin kirjaa Jaakko ja jättipersikka ja sattumalta välipalaksi oi persikoita. Päätettiin tutkia eri hedelmien kellumisominaisuuksia. Luumu upposi. Lasten mielestä syy oli selkeä: ”Painava” ja ”Sen sisällä on kivi!”. Mandariini kellui. Kun se kuorittiin, se upposi. Tätä ihmeteltiin. Lasten mielestä opettajalla oli näkymätön naru, jolla hän piti sitä aluksi pinnalla. Mandariini kuoret kelluivat. Siitä tehtiin napille vene. Lasten johtopäätöksiä: ”Mandariinin kuoret kelluvat. Mandariini siis kelluu, kun siinä on kuoret, mutta kun sen kuorii, se uppoaa.” Vihreä viinirypäle upposi. Liila viinirypäle upposi. Haluttiin myös tutkia, vaikuttako väri uppoamiseen/ kellumiseen. Ei vaikuttanut. Lasten johtopäätökset: ”Väri ei vaikuta. Kaikenväriset voivat upota tai kaikenväriset voivat kellua.” 2,5, kg painava vesimeloni kellui. Sen painavuutta kokeiltiin ensin käsin. Kukaan ei missään nimessä uskonut, että niin painava voisi kellua, mutta niin se vain kellui. Tätä ei ymmärretty. Sitten persikka! Persikka todella kellui! Opettaja halkaisi sen ja sen sisältä löytyi ”kivi”. Kivi upposi. Luumukoe tehtiin uudelleen. Luumu siis upposi, mutta nyt opettaja halkaisi luumun ja sen kivi kellui! Tätä ei ymmärretty. ”Miksei persikan kivi upota persikkaa?” ”Miksi luumun kivi upottaa luumun?”

Laaja-alainen oppiminen

Esiopetussuunnitelmassa puhutaan laaja-alaisesta oppimisesta. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikki liittyy kaikkeen. Vaikka useimmissa kunnissa käytetään esiopetuskirjaa, se ei ole määräävä tekijä oppimisessa. Viikkoa ei jaeta erikseen lukujärjestyksellä vaikka matikka- tai musiikkipäiviin. Kun valitaan joku lapsia kiinnostava tutkimusaihe, teema tai projekti, taitava opettaja ymppää niin sanotusti siihen sopivasti matematiikkaa, liikuntaa, musiikkia, kädentaitoja jne. Tässä haastetaankin opettajaa sopivasti: pystyykö hän suunnittelemaan tarpeeksi monipuolisen projektin tai teeman? Onko se vaatimustasoltaan niin sopiva, että oppimista tapahtuu? Onko siinä kaikille lapsille jotain, myös erityisen tuen tarpeessa oleville? Onko suunnittelussa sijaa lasten omille ajatuksille, ideoille tai rönsyillylle? Kirja ja muut oppimateriaalit (esimerkiksi tabletit) tukevat projektissa tai teemassa opeteltavia asioita.

Päiväkodissa vieraili japanilaisia vieraita. Yhtenä ohjelmanumerona oli Vaasan Elisa Stadionilla lasten olympialaiset, jonne eskarilaiset ideoivat uuden olympialajin Pokemon-juoksun. Pokemoneista innostuttiin esiopetusryhmässä niin, että aihetta jatkettiin monta viikkoa. Netistä löytyi Pokemon-salakirjoitus, jonka avulla tehtiin mysteeri-geokätkö (mm. harjoiteltiin kirjaimia ja loogista päättelykykyä). Pokemon-keilauksessa askarreltiin sipsipurkeista keiloja ja Pokemon-palloilla keilattiin niitä (mm. käden taitojen harjaannuttaminen, matemaattiset taidot), etsittiin Pokestoppeja, joissa oli PokemonGon:n lisäksi perinneleikkejä ja valokuvausta (mm. liikunta ja lähiympäristöön tutustumista). Jokainen sai myös oman Pokemon-vihon, jonne piirrettiin Pokemoneja parin kanssa Pokemon-figuurien ja -julisteiden avulla (mm. hienomotoriikka, parityöskentely).

Opettajan täytyy tuntea lapsi, tietää mitkä ovat hänen oppimisensa edellytykset ja taitonsa ja rakentaa opetus niiden varaan. Tiedämme, että matematiikan opetus etenee tietyn hierarkian mukaan. On turhaa ja turhauttavaa myös lapselle käydä läpi lukujonotaitoja tai sarjoittamista kolmella eri ominaisuudella, jos hänen oppimisen edellytyksensä ovat siinä, että harjoitellaan hahmottamista ja yksi – yhteen -vastaavuutta.

Projektin tai teeman kesto

Tutkimusaiheiden, projektien ja teemojen ilmiöt ovat erilaisia. Täten millekään aiheelle ei voi määritellä tarkkaa loppumisajankohtaa. Jos on esimerkiksi päätetty, että tutkitaan metsäretkellä leppäkerttuja ja retki herättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, niin tutkimista ei voi jättää siihen. Jos on sovittu, että avaruutta tutkitaan kaksi viikkoa ja sitten siirrytään muihin aiheisiin ja huomataan esimerkiksi, että oppimista ei ole tapahtunut, niin tällöin tulisi miettiä tarkkaan opetusmenetelmiä ei -sisältöjä. Täytyy varmistaa, että ei-niin-nopeasti-oppivillakin on oppimista tapahtunut. Päivä, viikko, kaksi kuukautta, koko lukuvuosi aina silloin tällöin, vain lapsiryhmänsä tunteva opettaja voi määritellä teeman tai projektin keston. Tässä kohtaa täytyy muistaa, että esiopetussuunnitelmassa ei ole mitään ”listaa”, mitään (minimi)tavoitteita, joita esiopetusikäisen lapsen täytyy osata koulutielle mennessään. Luokalle ei jäädä. Esiopetussuunnitelmassa sen sijaan mainitaan monipuoliset oppimiskokemukset, leikinomaisuudesta yhtenä tärkeimpänä menetelmänä sekä toiminnallisuus.

Lapsien käsityksiä itsestään oppijana

Suurimmalla osalla esiopetusikäisistä lapsista käsitys omasta oppimisesta on hyvin positiivinen. Oppiminen on helppoa: ”minä osaan”, ”lukemaan oppiminen on vaikeaa, mut kyll mä sit koulussa opin”. Suurimmalla osasta lapsista on se käsitys, että oppiminen on kivaa: lapset leikkivät koulua, ”opeta mulle…”. Esiopetuksen tehtävänä on vahvistaa lapsen itsetuntoa, minäkuvaa ja käsitystään itsestä oppijana. Esiopetuksessa ei arvioida lapsia, vaan kasvattajat reflektoivat itseään ja menetelmiään, arviointi kohdistuu ennemmin oppimisympäristöön. Pienryhmäajatuksen mukaan oppiminen alkaa jo varhaislapsuudessa. Oppiminen sen mukaan perustuu pitkälti siihen, että oppiminen tapahtuu tässä ja nyt. Pienryhmässä on vähemmän stressitekijöitä, keskeytyksiä ja huolellinen opettaja pystyy ”valikoimaan” lapsia erilaisiin pienryhmiin, jolloin opetus on yksilöllisempää. Tällöin myös vuorovaikutusta tapahtuu enemmän ja kuten arvata saattaa, oppimista tapahtuu enemmän.

Täytyy vielä mainita, että ensimmäisen esimerkin kasvattaja vähän empi hakea vettä hiekkalaatikolle. Päiväkodin kaikki aikuiset eivät päästä lapsia vesilätäkköihin. Ja jos niihin mennään, niin täytyy vähintäänkin olla kumisaappaat ja kurahousut. Siivoojatkaan eivät pidä siitä, että märkä hiekka kulkeutuu sisälle. Hän päätti luottaa jo omalta äidiltään oppimaan vanhaan viisauteen ”Kesä kuivattaa.” Ja niin kesä kuivattikin. Hän päätti seuraavaksi tutkia lasten kanssa pitävätkö vanhat kansanviisaudet ja sanonnat paikkaansa.

 

Tarja Koukkari

Kirjoittaja on varhaiskasvatuksen opettaja ja työskentelee Seinäjoella Taika-päiväkodissa. Hän osallistuu Helsingin yliopiston LUMATIKKA-verkkokoulutukseen ”Projektit opetuksen polkimena” (2 op) ja yrittää selvittää, kuinka lapsilähtöiset teemat ja projektit onnistuvat vuorohoidossa.

 

Aloituskuva: congerdesign Pixabaystä

Print Friendly, PDF & Email
Takaisin etusivulle