Lukuvinkkejä

Kirjallisuutta: Väärinymmärryksiä

Mustajoki, A. Väärinymmärryksiä. Miten voisimme puhua ja kuunnella paremmin? Gaudeamus 2020, 343 sivua.

Viestintätaidot ovat opettajan keskeisiä perustaitoja. Niiden merkityksen arvellaan korostuvan nykyisestäänkin tulevaisuuden työelämässä muiden pehmeiden taitojen tavoin alalla kun alalla. Opettajan arkityössä kommunikaatio on valtaosaltaan suullista. Siitä Arto Mustajoki kirjoittaa uutuuskirjassaan.

Kirjoittaja tarkastelee kielellistä vuorovaikutusta, erityisesti puhutun kielen ymmärtämistä. Hänen mielestään aihetta on tutkittu paljon, mutta enimmäkseen yhden tieteenalan tai koulukunnan näkökulmasta. Se mikä hänen mielestään on puuttunut, on kokonaiskäsitys kommunikaation ongelmista, siis siitä, miksi ihmiset eivät ymmärrä toisiaan tai jos ymmärtävätkin, niin ymmärtävät väärin.

Kirja päättyy 18 kohdan yhteenvetoon viestinnän onnistumisen ja epäonnistumisen tekijöistä sekä 24 ohjeeseen viestin perillemenon varmistamisesta. Niihin hän johdattelee Tolstoin Anna Kareninan alkusanoilla, jotka hän olisi voinut muokata – vaikka ei sitä tee – muotoon ’kaikki onnistuneet vuorovaikutustilanteet ovat toistensa kaltaisia, jokainen epäonnistunut tilanne epäonnistuu omalla tavallaan’.

Eivätkö ohjeet riittäisi? Mihin tarvitaan muita kolmea sataa sivua? No, kokonaiskuvan luomiseen tietenkin. Kirjoittaja vyöryttää eteemme kymmenittäin kielitieteen, psykologian, antropologian, sosiologian, filosofian ja aivotutkimuksen tuloksia. Ei niinkään akateemisen teorialähtöisesti, vaan tuloksiin keskittyen.  Esimerkiksi laaja aitojen puhetilanteiden analyysi osoittaa, että kotoisissa arkikeskusteluissa tapahtuu vähintään yhtä paljon väärinymmärryksiä kuin keskusteluissa vieraalla kielellä vierasmaalaisten kanssa.

Toinen hänen esille nostamansa tutkimustulos on se, että ihmiset ajattelevat loogisemmin kommunikoidessaan vieraalla kielellä kuin äidinkielellään. Tämän voisi kuvitella koskevan myös matemaattisten aineiden opettamista, sillä niiden käsitteistö ja sanasto sekä oppiaineksen looginen rakenne vastaavat hyvinkin uutuudessaan ja outoudessaan vierasta kieltä oppilaiden mielessä. Matematiikan kielestä puhuminen ei ole näin ajatellen mitenkään turhaa eikä perusteetonta.

Kirja ei ole raskasta luettavaa, sillä tutkimustulosten rinnalla ja lomassa on paljon esimerkkejä kirjoittajan omista koti- ja työelämäkokemuksista. Jälkimmäisten kirjo on tavanomaista suurempi, sillä kirjoittaja on täysin palvellut venäjän kielen professori, jota työ on vienyt keskustelemaan monenlaisen ihmisten kanssa monella kielellä moniin maihin ja monenlaisiin tilanteisiin.

Tosielämän kokemusten lisäksi kirjassa on myös fiktiivisiä kokemuksia väärinymmärtämisestä. Tekstin lomaan sijoitetuissa tietoruuduissa seikkailee nimittäin kaksi kirjan tarkoitusperiä tukemaan luotua pariskuntaa: Helsingissä asuvat muotisuunnittelija Lili ja insinööri Lauri sekä Tampereella asuvat tanssinopettaja Tuisku ja englannin yliopisto-opettaja, Venäjällä syntynyt Sasha. Kulttuuri- ja ajattelutapaerojen varaan on ollut luontevaa rakentaa monenlaisia väärinymmärrystilanteita.

Kouluopetusta kirjoittaja lähestyy muun muassa analysoidessaan luokkahuoneessa tapahtuvaa monikanavaista viestintää eli siis sitä, miten moninaisin keinoin suullista, sanallista viestintää voidaan tukea kuvilla, eleillä, äänensävyillä, puheen tempovaihteluilla ja opettajan koko olemuksella. Esimerkki on ilmeisen fiktiivinen näädän elintapoja ja käyttäytymistä käsittelevä oppituntitilanne, mutta esimerkin valinta matemaattisten aineiden opettamisesta olisi saattanut olla kirjoittajalle paljon hankalampaa, sillä sitä kirjoittajan elämänkokemus ei varmaan sivua paljoakaan. Vastuu kirjoittajan sanoman sovittamisesta oman alan ymmärtämis- ja väärinymmärtämistilanteisiin jääkin siten lukijalle. Tavallaan haastavaa, mutta toisaalta lukijan oman aktiivisuuden tarvetta korostavaa.

Runsaasta tutkimusaineistosta ja tekijän työkokemuksesta huolimatta kieli ei ole akateemista jargonia, vaan hyvin sujuvaa ja konkreettista yleiskieltä. Koko kirjassa en törmännyt kuin yhteen outoon sanaan: deiktinen. Sen selitys piti katsoa Tieteen termipankista.  – Kielen varassa työtään tekevälle, niin kuin juuri opettajalle, kirja antaa ohjeiden ja puhetilanteiden analyysin ohella myös käsitteet ja terminologian tietoisen itsensäkehittämisen välineiksi. Erityisen avartavaa on, että kirjoittaja tulee omien oppiaineitteimme ulkopuolelta ja tarkastelee ymmärtämistä laajemmin yli tieteenalojen ja oppiaineiden rajojen.

Ceterum censeo: kirjan sanoma on mielestäni erityisen tärkeä matematiikan opettajille, sillä matematiikassa on vanhastaan ollut vallalla ymmärtämisen tarvetta väheksyvä suhtaumistapa. Se juontuu jo kaukaa historiasta. Kuvaava esimerkki on Gauss, jonka tunnuslauseena oli ’vähän, mutta kypsiä’. Sillä hän kuvasi julkaisujaan, joista hän pyrki poistamaan vähäisimmätkin viitteet siihen, miten hän oli tuloksiinsa tullut ja millaista vaivaa hän oli niiden eteen nähnyt. Toinen ymmärtämistä väheksynyt elitisti oli Hardy, joka kirjassaan ’Matemaatikon apologia’ sanoo, että ”matemaatikon tehtävänä on tehdä jotain, todistaa uusia teoreemoja, lisätä matematiikkaa, eikä puhua siitä, mitä hän tai muut matemaatikot ovat tehneet”. Opettajan tehtävä on ehkä täysin päinvastainen. Siinä Mustajoen kirjasta voisi olla olennaista apua.

 

Hannu Korhonen

 

Kuva: https://www.epressi.com/uutishuoneet/gaudeamus-oy.html?tab=js-tabs-img

Print Friendly, PDF & Email
Takaisin etusivulle