Kiertotalouden keksinnöillä kohti kestävää elämäntapaa

Ilmastonmuutos, lajien määrän väheneminen ja globaali epäoikeudenmukaisuus huolestuttavat nuoria. Koululaisten ilmastolakot ja nuorten järjestämät kansainväliset ilmastomielenosoitukset viestivät halusta toimia kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi. Mielenosoitukset ovat keino ilmaista mielipide päätöksentekijöille. Mutta mielenosoitusten lisäksi nuoret tarvitsevat keinoja toimia kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi. Kestävän tulevaisuuden keskeinen kysymys on ”Kuinka voimme käyttää vähemmän luonnonvaroja ilman, että meidän tarvitsee luopua siitä, mikä on meille tärkeää?” Tässä artikkelissa esitellään kiertotalouden keksintöjen tekemistä keinona kestävän tulevaisuuden rakentamiseen. Keksintöprojektit sopivat erityisesti perusopetuksen monialaisten opintokokonaisuuksien ja lukion teemaopintojen sisällöksi ja työskentelytavaksi.

Kiertotalous

Euroopan unioni ja Suomessa erityisesti Sitra esittävät kiertotaloutta keinona kestävään elämäntapaan, ihmisten hyvinvointiin ja talouskasvuun ilman fossiilisten polttoaineiden ja luonnonvarojen ylikulutusta. Kiertotalous on vaihtoehto lineaaritaloudelle. Lineaaritaloudessa käytetään neitseellisiä raaka-aineita ja tuotteen elinkaari päättyy kaatopaikalle. Lineaaritaloudessa ei kiinnitetä huomiota tuotantoprosessi syntyviin sivuvirtoihin. Kiertotaloudessa keskeinen ajatus on materiaalien kierto ja uudelleenkäyttö sekä prosessit, missä muodostuu mahdollisimman vähän hukkalämpöä. Kiertotalouden keskeisenä ajatuksen on se, että tuotteiden, tarvikkeiden ja raaka-aineiden käyttö ja arvo pyritään pitämään koko ajan korkeimmalla mahdollisella tasolla. (Webster, 2017)

Kiertotaloutta toteutetaan käyttämällä syklisiä materiavirtoja, uusiutuvia energialähteitä ja porrastettuja energiavirtoja. Näillä toimilla edistetään kestävää elämäntapaa, rajoittamalla läpivirtaukset kestävälle tasolle ja hyödyntäen ekosysteemisiä kiertoja taloudellisissa kierroissa kunnioittamalla ekosysteemin uudistumisnopeutta. (Korhonen, Honkasalo ja Seppälä, 2018)

Muutos lineaarisuudesta syklisyyteen tapahtuu erilaisten siirtymien kautta. Koulussa kiertotaloutta voi hahmottaa seuraavien siirtymien avulla:

1. roskasta raaka-aineeksi
2. tuotteesta palveluun
3. omistamisesta yhteiskäyttöön
4. kertakäyttöisyydestä korjattavuuteen

Kiertotalous on ennen kaikkea toiminnan uudelleenajattelua. Kuinka toimintaa muuttamalla tuotteiden, tarvikkeiden ja materiaalien käyttö ja arvo voidaan pitää koko ajan korkeimmalla mahdollisella tasolla. Keksintöjä ja innovaatiota tarvitaan nimenomaan syklisyyteen pääsemiseksi ja kierron tehokkuuden maksimoimiseksi. Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen on korostanut, että talouskasvu on viimekädessä innovaatioiden määrän kasvua (Ollikainen ja & Pohjola, 2013), eikä kestävä talouskasvu perustu enää materiaalinen käytön kasvulle.

Kiertotalouden siirtymät korostavat luonnonvarojen kestävää käyttöä. Siirtymä 1, korostaa tuotteen elinkaariajattelua ja sivuvirtojen hyödyntämistä. Tuotteen suunnittelussa korostuu myös se, miten materiaalit ovat erotettavissa toisistaan tuotteen käytön päätyttyä. Siirtymät 2 ja 3 korostavat tarpeen saavuttamista ilman, että ratkaisuksi mietitään uutta tuotetta. Yritysten toiminnassa on jo pitkään ollut suunta kohti palveluiden käyttöä. Esimerkiksi Linnanmäki hankkii työntekijöiden vaatteet ja niiden pesun palveluna. Palveluiden tarjoaminen kuluttajille tuotteiden myymisen sijaan lisääntyy vähitellen. Esimerkiksi Ikean kerrotaan kehittävän huonekalujen vuokrauspalvelua opiskelijoille. Kuitenkin ihmiset tarvitsevat tavaroita erilaisiin tarpeisiin. Sen sijaan, että jokainen ostaisi laitteen, voidaan järjestää resurssien yhteiskäyttöä. Perinteinen esimerkki yhteiskäytöstä on taloyhtiön pesutupa. Viimeinen siirtymä liittyy siihen, että suunnitellaan ja valitaan korjattavia laitteita. Tällä hetkellä monet kodinkoneet ja kulutuselektroniikka eivät ole edes periaatteessa korjattavissa. Esimerkiksi matkapuhelimessa lasi menee helposti rikki. Puhelimet on kuitenkin tyypillisesti valmistettu siten, että näyttöpaneeli on lasissa kiinni eikä pelkkää lasia ole mahdollista vaihtaa. Siten lasin korjaaminen tulee niin kalliiksi, että uuden laitteen saa samalla hinnalla. EU on hiljattain asettanut direktiivin, että tiettyjen kodinkoneiden on oltava korjattavia ja tiettyjä helposti rikkoutuvia osia on oltava saatavilla. Kestävä tulevaisuus edellyttää rohkeaa lainsäädäntöä ja kestävään toimintaan johtavia keksintöjä. Kiertotaloudessa talouskasvu on ideoiden määrän kasvua, joita tuotetaan lisäarvoa ilman ylikulutusta.

Kiertotalouden siirtymien toteuttaminen edellyttää usean tieteenala tietoja ja taitoja. Kestävän tulevaisuuden rakentamisen kannalta tiedonalojen tieto ei yksinään riitä. Kestävät toimintatavat pitää rakentaa. Kestävyystie on monitieteinen suunnittelutiede. Suunnittelutieteessä hyväksytään se, että ei jäädä tarkastelemaan vain sitä, kuinka asiat ovat, vaan etsitään aktiivisesti keinoja siihen, miten asiat saadaan muutettua sellaiseksi, jollaisia niiden pitäisi olla. Suunnittelutieteessä otetaan huomioon arvot ja arvostukset. Tähän tarvitaan ymmärrystä ja osaamista innovaatioprosessista ja keksintöjen tekemisestä.

Keksintöjen tekeminen

Keksintöjen tekemisessä on ollut ajatus opiskelijoiden voimaannuttamisesta. Pelkkä asioiden käsittely ja niistä puhuminen voi helposti johtaa negatiivisten tunteiden lisääntymiseen, josta ilmastonmuutoksen yhteydessä Panu Pihkala käyttää termiä ilmastoahdistus. Toimeliaisuudella on nimenomaan tarkoitus vastata ongelmaan, että kuinka käsitellä vakavia ongelmia tarpeeksi vakavasti ilman lamaantumista ja kyynistymistä. Oppilaiden pitää saada tunne siitä, että he voivat oikeasti vaikuttaa asioihin ja voivat rakentaa kestävää elämäntapaa.

Toimintana keksiminen on laaja-alaista, vaikkakin siihen liitetään helposti vahva tieteellinen ja teknologinen osaaminen. Todellisuudessa keksimien on paljon muutakin, sillä esimerkiksi keksintösäätiön mukaan: ”Keksinnöt vastaavat ajankohtaisiin tarpeisiin tai ratkaisevat käsillä olevan ongelman.” Keksimisellä voidaan siis nimenomaan vastata kestävän elämäntavan haasteisiin.

Keksintö voi olla tuote, menetelmä tai sovellus, jolla on konkreettista käyttöä. Keksiminen on pohjimmiltaan mikä tahansa luova prosessi, jossa syntyy jotain uutta. Keksiminen ei siis ole vain uutta teknologiaa, sillä mm. palvelumuotoilun kautta syntyy aineettomia keksintöjä palveluiden muodossa.

Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa on kehitetty opettajaksi opiskeleville tarkoitettua Kiertotalouden keksinnön koulussa –opintojaksoa. Opintojaksolla opettajaksi opiskelevat ja koulussa toimivat opettajat suunnittelevat ja toteuttavat yhdessä monialaisen oppimiskokonaisuuden, jossa oppilaita ohjataan tekemään kiertotalouden keksintöjä. Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on rahoittanut opintojakson ja siihen liittyvän oppimateriaalin kehittämistä. Oppimateriaali on vapaasti saatavilla verkossa. Sivustolla esitellään kiertotaloutta ja kuvataan keksintöprosessia. Kun oppilaat ohjataan tekemään kiertotalouden keksintöjä, he oppivat sekä kestävyyteen liittyviä kiertotalouden periaatteita ja kestävän tulevaisuuden rakentamisen taitoja.

Keksintöjen tekeminen ei ole lineaarinen prosessi vaan se on syklinen. Keksintöjen tekemiseen kuuluu ongelman tunnistaminen, ratkaisujen ideointi, uuden tiedon hankinta, prototyypin valmistaminen, testaaminen, palautteen vastaanottaminen, edelleen kehittely ja keksinnön esittely. Koulussa tehtävät keksinnöt voivat olla käytettävästä ajasta ja keksintöprojektiin osallistuvien oppiaineiden määrästä riippuen konkreettisia valmistettavia tuotteita tai ideakonsepteja.

Nopeasti keksintöjen tekemisen prosessiin

Kurssin havaintoina meillä on ollut, että hyvin helposti jäädään pohtimaan nykyisen elämäntavan ongelmia eikä keksintöjen tekemiselle tunnu jäävän aikaa. Kestävyystieteen luonnetta suunnittelutieteenä tarkastellut Thaddeus Miller (2015) varoittaa jäämästä tietoansaan. Tietoansassa on kyse siitä, että jäädään miettimään liian syvällisesti, sitä kuinka asiat ovat nyt sen sijaan, että rohkeasti siirryttäisiin toimintaan.

Käytetään ideointitekniikoita ideoiden määrän lisäämiseen

Keksintöjen tekeminen on luova prosessi. Luovien prosessien tarkastelusta tiedetään, että ihmiset ovat taipuvaisia valitsemaan ensimmäisen idean. Siten keksintöprojekteissa on tärkeää hyödyntää sellaisia tekniikoita, joiden avulla ideoiden määrää voidaan lisätä. Periaate on se, että ryhmän huomatessa ideoiden loppuneen, otetaan käyttöön jokin ideointimenetelmä. Esimerkiksi kaukaisen ajatusmallin tekniikka. Näin saadaan uusia ideoita käyttöön vielä senkin jälkeen, kun ilmeiset ideat on jo esitetty. Ryhmä pääsee kokonaan uusien ideoiden äärelle, kun pitää keksiä vielä lisää ideoita.

Tyypillisesti ideointiryhmään sattuu joku ”kriittinen” joka hyvää tarkoittaessaan tyrmää muiden ideoita. Ideoinnissa on tärkeää tunnistaa ideoiden tuottamisen vaihe ja arvioinnin vaihe. Ideointi tuottaa aina myös hulluja toteutuskelvottomia ideoita. Ideoiden arviointi voidaan tehdä myös uutta luovasti siten, että oppilaiden pitää kehitellä hulluista ideoista hullun mielekkäitä. Ideoiden arvioinnissa ei arvioida sitä, onko idea hyvä vai huono, vaan sitä, että miten idea olisi toteutettavissa.

Tehdään konsepteja, joita voi testata

Keksintöprojekti jäävät liian helposti keskustelun ja ideoinnin tasolle. Toimintaa pitää strukturoida siten, että ideoinnin jälkeen siirrytään nopeasti konseptin suunnitteluun. Konsepti on keksinnön idea, jota esitellä muille. Keksintöprosessissa on tärkeää, että mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ideaa esitellään toisille ja tavoitellun käyttäjäryhmän edustajalle. Opetukseen tulee suunnitella tällaisia ideoiden esittelyjä ja oppilaiden kanssa miettiä keinoja konseptien testaamiseen luokan ja koulun ulkopuolella. Kun ideaa esitellään ja siitä keskustellaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, niin keksintöön ennätetään vielä tehdä muutoksia. Liian usein keksintöprojektissa tulee sellainen tilanne, että joku ryhmä huomaa liian myöhään, että oma idea ei olekaan sellainen, mikä johtaisi hedelmälliseen lopputulokseen. Sitten ryhmä saattaa lyödä tehtävän läskiksi tai päättää aivan loppuvaiheessa vaihtaa aihettaan.

Opitaan ottamaan palautetta vastaan

Palautteen antamista ja vastaanottamista pitää opetella. Usein korostuu palautteen antamisen opettelu. Yksinkertainen malli palautteen antamiseen on Kolme plussaa ja miten? -tekniikka. Jokainen palautteen antaja on velvollinen esittämään ensin kolme ansiota tai onnistumista ja vasta tämän jälkeen mahdollinen kritiikki esitetään kysymyksen muodossa.

Keksintöprojektissa pelkkä palautteen antaminen ei riitä. Palautetilanteista tulee helposti maneerin omaisia tilanteita, missä palautetta vastaanottava ryhmä ei varsinaisesti ole kiinnostunut saamastaan palautteesta. Palaute saatetaan kokea hyökkäyksenä ja siten ryhmä alkaa puolustautua. Silloin palautteen merkitys keksintöprojektin kannalta on ymmärretty väärin.

Palautteen kokeminen hyökkäyksenä tai vaikeus ottaa palautetta huomioon on luonnollista. Ryhmä on perehtynyt aiheeseen, ideoinut ja kehitellyt ideaa. He ovat henkisesti sitoutuneet keksintöön. Siten on luonnollista, että kritiikki koetaan negatiivisesti. Siksi on tärkeää, että palautetta saadaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja kenties on hyvä kehitellä pariakin keksintöä alkuvaiheessa. Siten muilta saadaan aidosti ideoita, miten näistä ideoita kannattaisi muiden mielestä kehitellä eteenpäin.

Palautteen vastaanottamista voi helpottaa myös se, jos keksintöä esittelevä ryhmä antaa ohjeet muille mistä asioista he haluavat saada palautetta. Ryhmä voi myös esitellä, mitä vaikeuksia heillä on ollut ja mihin he kaipaisivat uusia ideoita. Näin palautetta saava ryhmä onkin ns. valta-asemassa ja siten palautteen vastaanottaminen ja mahdollisten muutosten tekeminen omaan keksintöön voi olla helpompaa.

Keksinnön toimintamekanismiin keskittyminen

Erityisesti alaluokilla keksintöprojektit ovat avoimia ja tavoitteena on keksimisprosessin oppiminen. Yläluokilla ja lukiossa ”pelkkä” keksintöprosessin opiskelu ei riitä, vaan toiminnan on kytkeydyttävä myös oppiaineiden opetussuunnitelman mukaisiin tavoitteisiin. Tämä on olennaista erityisesti lukion teemaopinnoissa. Kiertotalous yhdistää luonnontieteitä ja ihmistieteitä. Esimerkiksi kemian näkökulmasta voi miettiä, että miten kemiallisten reaktioiden avulla materiaaleja voi pitää kierrossa tai fysiikan näkökulmasta arvioida lämmön syntymistä ja tuotteiden uudelleenkäytön tai materiaalien kierrätykseen kuluvaa energian määrää esimerkiksi tuotteen polttamiseen nähden. Psykologian näkökulmasta voidaan kehitellä keksintöön mekanismeja, joilla ihmiset saadaan tekemään kestäviä valintoja. Kun oppilaat ohjataan pohtimaan ja suunnittelemaan keksintöjen mekanismeja he kohtaavat tiedonalojen vahvan tiedon käyttöä. Tällaisen tiedon käytön opiskelu voi antaa oppilaalle keinoja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen.

Kiertotalous monialaisessa oppimiskokonaisuudessa tai temaattisina opintoina

Kestävä tulevaisuus on lukion ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa keskeinen arvoperusta ja toimintakulttuurin lähtökohta. Kestävyys esiintyy jokaisen oppiaineen kohdalla. Lukion opetussuunnitelman luonnoksessa kiertotalous ja kestävyys esiintyy aikaisempaa selvemmin. Ehdotuksessa ei kuitenkaan enää ole teemaopintoja omina valtakunnallisina kursseinaan, vaan niiden sijasta on temaattiset opinnot. Niiden tavoitteet ja sisällöt päätetään paikallisesti, mutta niiden tulee kehittää laaja-alaista osaamista. Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet ovat:

1. Globaali- ja kulttuuriosaaminen
2. Hyvinvointiosaaminen
3. Vuorovaikutusosaaminen
4. Eettisyys ja ympäristöosaaminen
5. Yhteiskunnallinen osaaminen
6. Monitieteinen ja luova osaaminen

Nämä osa-alueet muodostavat oppiaineiden yhteiset tavoitteet, joita ovat hyvä yleissivistys, kestävän tulevaisuuden rakentaminen ja vahvat jatko-opinto-, työelämä- ja kansainvälisyysvalmiudet.

Korhonen ym. (2018) ovat tunnistaneet kuusi keskeistä kiertotalouden implementoimista rajoittavaa ja hidastavaa tekijää: termodynaamiset reunaehdot, systeemien temporaaliset ja spatiaaliset rajoitteet, ekonomian rajoitteet, tuotanto ja prosessiketjujen lukkiutuminen, hallinnolliset rajoitteet, sosiaaliset ja kulttuuriset rajoitteet. Näiden perusteella on selvää, että kiertotalous ei rajoitu vain yhteen oppiaineeseen vaan siinä tarvitaan monen eri alan erityisosaamista. Kiertotalous teemana siis eheyttää oppiainekohtaista osaamista ja edistää edellä mainittua laaja-alaista osaamista. Kiertotalous on aidosti monitieteinen aihe lukion teemaopintoihin. Voimassa olevien opetussuunnitelmien perusteiden mukaan kiertotalous voidaan sovittaa helposti kursseihin ”monitieteinen ajattelu” tai ”tutkiva työskentely teknologialla”. Näihin voidaan soveltaa helposti keksimiseen pohjautuvaa kokonaisuutta.

Kiertotalouden jakso keskittyy keksintöprosessiin

Lukiokurssi tai monialainen opintokokonaisuus on hyvä aloittaa lyhyellä johdatuksella kiertotalouden siirtymiin sekä tehdä luovaan prosessiin johdattavia lämmittelyharjoituksia. Kiertotalouden siirtymiä voitaisiin tarkastella esimerkiksi eri oppiaineiden näkökulmista eri aineenopettajien johdolla. Johdantoon tuo eheyttä tutustuminen kiertotalousyritysten yritysideaan yrityskäynnin tai verkkosivujen kautta (katso esimerkiksi Sitran Kiertotalouden kiinnostavimmat -lista).

Innovatiivisimmissa ryhmissä varataan vähän aikaa suunnitteluun, mutta paljon aikaa tekemiseen. Lisäksi ryhmällä on selkeä käsitys toiminnan tavoitteesta.

Johdanto-osa kannattaa pitää mahdollisimman lyhyenä, jotta oppilailla jää aikaa varsinaiseen keksintöprojektiin. Jokainen oppitunti on hyvä aloittaa pienellä lämmittelyllä ja luovan prosessin periaatteiden kertaamisella. Keksintöprosessissa tärkeää on ideointi, ideoiden hyväksyminen erilaisten prototyyppien kehittely, testaaminen, palautteen vastaanottaminen ja keksintökonseptin esittely.

Keksintöprojekti alkaa ongelman tunnistamisella. Opiskelijat tekevät havaintoja koulusta, kotoa tai erilaisista medioista. Mediasta löydettävä projekti voisi olla esimerkiksi Helsinki challenge, jossa kivihiilelle etsitään korvaavaa ratkaisua Helsingin lämmitykseen (Salminen & Siiroinen, 2019). Vaihtoehtoisesti ongelma voi tulla koululta rehtorin tai yhteistyöyrityksen edustajan antamana toimintapyyntönä. Rehtori voi esimerkiksi pyytää kurssilaisia suunnitelmaan koulun valaistuksen uusiksi, jolloin pitää ymmärtää energian- ja valontuontantoa. Lisäksi tulee pohtia, onko parempi itse hankkia valaisimet ja lamput vai tilata valaistus palveluna. Toimintapyyntö voisi olla myös kertakäyttöisten paperiservettien korvaaminen. Tässä tulee ymmärtää eri materiaaleja, niiden ominaisuuksia, tuotantoa ja elinkaariajattelua. Lisäksi pitää osata laskea käytön ympäristökuormaa ja hiilijalanjälkeä. Ongelmaa voidaan myös rajata esimerkiksi siten, että oppilaiden tehtävänä on yhteiskäyttökeksintöjen tekeminen.

Tätä seuraa ideointivaihe, jossa synnytetään paljon ideoita luovan ongelmanratkaisun työtapoja hyödyntäen. Ideoista valitaan yksi tai useampi ratkaisuehdotus, jota lähdetään toteuttamaan. Myös ideoiden valinnan vaiheessa pyydetään palautetta.

Ideointivaiheen jälkeen etsitään keksintöön liittyvää syventävää tietoa ja keksinnön ensimmäistä konseptia työstetään siten, että sitä voi alustavasti testata ja saada palautetta mahdolliselta käyttäjäryhmältä. Tähän työskentelyn vaiheeseen on hyvä varata aikaa. Konseptin kehittelyyn ja toimintaan on hyvä ohjeistaa pakollisia testauksia ja palautteen hankintatapoja.

Tämä on sellainen vaihe, minkä opiskelijat jättävät kenties helpoiten tekemättä, jos se ei kuulu pakollisena tehtäväksi antoon. Toiminnassa on tärkeää esitellä ja vertaisarvioida töitä muiden opiskelijoiden kanssa, jonka pohjalta toteutusta voidaan kehittää edelleen. Lopuksi vielä esitellään keksintö tai keksintökonsepti muille kurssilaisille tai vaikkapa koko koululle.

Jokaisen oppiaineen opetuksen tavoitteena on kestävän tulevaisuuden rakentaminen. Liian usein kestävyyteen liittyvä opetus koetaan joko erillisenä tiedonalan ydintavoitteiden kannalta tai opetus jää kestävyyteen liittyvän tiedon tarkastelun tasolle. On haastavaa järjestää sellaisia tilanteita koulussa, missä oppilaat pääsevät harjoittelemaan kestävän elämäntavan rakentamisen taitoja käytännössä. Kiertotalouden keksintöjen tekeminen on yksi mahdollisuus kestävän tulevaisuuden rakentamisen taitojen opiskeluun.

Olemme Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa kehittämässä eri oppiaineita yhdistävää yleissivistävään kouluun tarkoitettua kiertotalouden keksintöjen jaksoa. Kehittämistyö tähtää lukioon tarkoitettuun verkkopohjaiseen yliopiston kurkistuskurssiin. Kutsumme opettajia ja kouluja mukaan tähän kehittämistyöhön, joka on tarkoitus aloittaa syksyllä 2019. Kestävään tulevaisuuteen ja kiertotalouden keksintöihin liittyvän opintojakson yhteisestä kehittämisestä kiinnostuneita pyydetään ottamaan yhteyttä sähköpostitse artikkelin kirjoittajiin.

Lähteet

Korhonen, J., Honkasalo, A., & Seppälä, J. (2018). Circular Economy: The Concept and its Limitations. Ecological Economics, 143, 37–46.

Keksintösäätiö. (5.4.2019). Keksinnöt – kaiken alussa oli idea. Haettu osoitteesta: http://www.keksintösäätiö.com/.

Lukion opetussuunnitelma 2015, Opetushallitus.

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2019, Luonnos 14.3.2019, Opetushallitus.

Miller, T. R. (2014). Reconstructing sustainability science: Knowledge and action for a sustainable future. Routledge.

Ollikainen, M. & Pohjola M. (2013). Talouskasvu ja kestäväkehitys. Suomalaisen Tiedeakatemian kannanottoja, 4.

Pihkala, P. (2017). Kuinka käsitellä maailman ongelmia? Traagisuus ja toivo ympäristökasvatuksessa. Ainedidaktiikka, 1(1), 2-15. https://doi.org/10.23988/ad.v1i1.65801.

Salminen, R. & Siiroinen, S. (3.4.2019) Vapaavuoren yllättävä avaus: Helsinki lupaa miljoonan sille, joka keksii korvaavan ratkaisun kiistellylle kivihiilelle – ”Olen tosissani”. Haettu osoitteesta https://yle.fi/uutiset/3-10721406.

Stahel, W. R. (2015). Circular Economy. Nature, 531(7595), 345–438.    https://doi.org/10.1038/531435a

United Nations Decade of Education for Sustainable Development (2005-2014): international implementation scheme. 2005, UNESCO https://doi.org/10.1038/531435a.

Webster, K. (2017). The Circular Economy: A wealth of flows (2nd ed.). Cowes: Ellen MacArthur Foundation.