• Photo by Braden Barwich on Unsplash
    Yleistä

    Mörkö-Marko on nuorten esikuva

    Nuoret ihailevat julkkiksia, urheilijoita ja perheenjäseniä. Tulokset selviävät tuoreesta Kun koulu loppuu – Nuorten tulevaisuusraportti 2019 – tutkimuksesta. Nuorten idoleissa on jonkin verran eroja, kun verrataan ketä tytöt ja pojat ihailevat. Poikien idoleita ovat erityisesti julkkikset ja urheilijat, tytöt taasen ilmoittavat ihailevansa eniten vanhempiaan tai isovanhempiaan. Nuoret mainitsevat nimeltä myös tubettajia.…

  •    
  • Yleistä

    Peruskoulun matematiikkakilpailu

    Matematiikkakilpailutyöryhmässä toimivat kuluneena kilpailukautena Antti Mäkelä, Kirsi Malinen, Olli Pulkkinen, Anu Ervasti sekä Janne Valtonen (pj). Loppukilpailuista vastasivat Antti, Anu ja Janne.   Kilpailu lukuina Kilpailukauden 2018-2019 alkukilpailu järjestettiin kouluissa edellisvuoden tapaan vapaavalintaisena ajankohtana 29.10. ja 9.11. välisenä aikana. Kilpailuun osallistui yhteensä 183 koulua kaikkialta Suomesta: väestöntiheyteen suhteutettuna parhaiten edustettuina…