Ahvenia ja Exceliä

Matemaattisen mallinnuksen leiri alkoi Päivölän opistolla sunnuntaina toinen päivä kesäkuuta. Saavuin paikalle junalla kuten moni muukin osallistujista. Odotin leiriltä uusia tuttavuuksia sekä syvempää matematiikan ymmärrystä. Sellaisia asioita, joita ei opita koulussa, vaikka leiri tavallaan pienimuotoinen koulu olikin.

Leirin tarkoituksena oli opetella matemaattisen mallin idea ja soveltaa sitä omiin tutkimuksiin, joita teimme leirin aikana. Ajoittain en ymmärtänyt kaikkea mitä opettajilla oli sanottavana, mutta se ei haitannut, sillä jotain leiristä jäi kuitenkin käteen.

Opetuksen ulkopuolella aika kului kavereiden kanssa läheisen pellon lehmiä katsellessa ja lautapelejä pelatessa. Aurinkoisessa kesäsäässä opetuksenkin olisi melkein voinut siirtää ulos.

Toisena päivänä teimme mallin ahventen ja pilkkijän toiminnasta järvessä. Opettelimme Excelin käyttöä ja koodaamista. Matkan aikana haasteita oli saada ahvenet pysymään järvessä; ne olivat kasvattamassa itselleen jalat tai muuttumassa sammakoiksi. Onneksi saimme ongelman ratkaistua useiden yritysten jälkeen ja pystyimme keskittymään parametrien muuttamiseen ja pilkkijän asettamiseen yhtälöön.

Mallista tuli lopulta toimiva ja teimme siitä diaesityksen, jonka esitimme muulle ryhmälle viimeisenä päivänä ennen lähtöä. Sitten olikin aika pakata kimpsut ja kampsut ja suunnata takaisin Toijalan asemalle kohti uusia seikkailuja.

Keväällä mietin pitkään, lähdenkö leirille vai en. Halusinko viettää kesäpäiväni matikan parissa, kun matikkaa on muutenkin ollut tarpeeksi viimeisimpien jaksojen aikana lukiossa. Onneksi päätin lähteä, sillä leiri avarsi matemaattista ymmärrystäni paljon. Koulussa opitut asiat näkyivät käytännössä malleissa ja kuvaajissa, jotka teimme. Näiden asioiden lisäksi sain uusia tuttavuuksia ja ideoita siitä, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. Kiitos siis Päivölän opistolle, Harppi-hankkeelle ja MAL. ry:lle leirin järjestämisestä. Seuraavan kerran kalastaessa ahvenia simuloinnit muistuvat varmasti mieleen.

Iida Parvinen
Martinlaakson lukio

Aloituskuva:  Antoine Dautry / Unsplash

Lue myös: Matematiikkaleiri – aiheena matemaattinen mallinnus

Kirjoittaja